Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Long time, no see.

Hei murmelit.
Pahoittelut että blogi teki äkillisen vaikenemisen -joskus vaan tapahtuu asioita niin vauhdilla ettei mukana pysy :)

Niin. Mulla oli nuo punamustat kynnet viime loppukesästä, kun tapahtumaketju ruskeasilmäisen mieshenkilön muodossa käveli elämääni ja siinä sitten pääsi blogit vähän unohtumaan.

Kynsiä olen silti toki lakkaillut. Uusia lakkoja ostanut 11 kpl. Ainoastaan Kleancolorin Chunky holot ja yhden Sally Hansenin. Hankittuja uusia koristelutarvikkeita 0 kpl.

Lakattuja koristeltuja kynsiä kuudet kappaleet, joista kuvasin vain kahdet. Uusia kokeiltuja ideoita 0 kpl. Yksivärisiä lakkauksia ainakin sen 6kpl. Muutamat koristeltu äärimmäisen simppelisti joko pelkillä timanteilla tai muutamalla fimolla.
Ei siis sellaista materiaalia mitä haluasin tänne laittaa.

En siis tällä hetkellä osaa sanoa mikä tämän blogin kohtalo on. Aloitin tämän aikoinani yksinäisten iltojeni ilokseni, ja sitä tämä olikin. En ole tätä kuoppaamassa kuitenkaan -nyt vaan voi olla ettei virta riitä päivittämään entiseen tahtiin. No, katsotaan. Ikävä silti tätäkin harrastusta, luopua en tästä haluaisi.

Mutta! Laitetaan tänne nyt sentään ne parit kynnet mitkä kuvattu. Kumpiakaan ei ole kuvattu heti uusina joten.. noh.
Nämä kynnet taitaa olla jo kahden kuukauden takaa. Konadointi on jäänyt muistakseni tasan yhteen kertaan ja se oli tämä. Zoyan Happy, kultapisteet kukkien keskellä Orlyn Gliz & glam (varmaan eniten käytetty lakka koriteluissa minulla)

Nämä on vähän uudemmat, noin kuukauden takaa. Näistä tykkäsin itse tosi paljon.
Lakkana BeYu 169, päällä Kleancolorin Chunky holo Purple -tosi kaunis pullossa mutta ei peitä itsessään. Haisee myös aivan kamalalle, sanoisin näistä kaikista että pullossa hiukan hienompia..

Water decalsit Viva la Nailsin vanhasta samplesta -timantit myös Viva la Nails.

Kynnet aion jatkossa pitää suunnilleen tuossa mitassa. Lyhyempinä siis -ovat mielestäni nätimmät kuin armottomat kotkankynnet ja myös käytännöllisemmät.

Ja nyt muuten teen semmoisen jutun, että lukaisen vähän rästiin jääneitä blogeja. Lempparit olen kyllä tsekannut, mutta nekin melko pikaiseen.

Ja ihanaa joulunaikaa kaikille! Päivittelen taas.. toivottavasti vähän pikemmin!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Ranskalaista ja punamustaa

Heips!

Saatte kahdet kynnet tällä kertaa.
Mulla ei vaan ole ollut aikaa postailla ja tietokonekin tökkii.. :/

Ensimmäisenä simppeli ranskalais-variaatio.
Kärjissä Wild´n grazy Bombay, päällä Essensencen kultakimallusta..
Leimat Konadilla jostain alkupään laatasta (m2 tai m3)
Hienosti viihdyin näissä koko viimeviikon.


Sitten nämä joista tykkään itse enemmän -simppelit nämäkin mutta punamusta, ah, harvoin minun kynsillä nähty yhdistelmä, mutta aika ihana kuitenkin.


Klikatkaa ihmeessä kuvia suuremmiksi! Näissä kynsillä Nfu Oh 103, koristeena jotain epämääräisiä härpäkkeitä mustalla nailart-lakalla. Strassit E-bay.


Tämmöisiä!
Tilasin muuten E-baysta jotain ihanaa. Saas nähdä vaan onnistuuko tilaaminen, piti rekisteröidä Paypaliin uusi luottokortti ja systeemi vaatii jotain tunnuslukua mitä en ihan tajunnut..

Mutta, mitäs sieltä sitten tulisi, jos nyt tulee?

Koko Kleancolorin Chunky holo-kokoelma! Aww, can´t wait :) Onko kellään muuten noita lakkoja?

tiistai 2. elokuuta 2011

Pieni tarina

Onneksi näiden kynsien lakkaamisesta on kulunut jo 5 päivää, ja ne näyttävät edelleen hyviltä lukuunottamatta hyvin pientä kärkikulumaa. Näiden lakkaaminen nimittäin tuotti tuskaa.

Tiedettehän -visio päässä ja ideana tehdä viikonlopuksi oikeasti hienot kynnet. Pakko, koska on jo torstai, ja viikonlopuksi tarvitaan hienot kynnet. Itseasiassa tarvitaan täydelliset kynnet.
Juttu meni kutakuinkin näin:

Lakkasin kynnet. Violetilla. Kuivattelussa sohin nimettömän ja lakkasin sen uudelleen. Kuivattelin lisää.
Tuputin kärkiin vinoittain irtoglitteriä, ja laitoin pälilakan. Annoin kuivua. Huomaan muutamassa kynnessä kolhun, korjaan ne. Annan kuivua lisää.
Leimasin glitterin päälle verkkokuvioita ja vastoin visioitani glitteri ei paljoa sen alta näykkään.
Verkkokuvion vinottain leimaaminen ei onnistu. Onneksi oli päälilakka niin sain pyyhittyä ja korjattua -vasemman käden sormet parhaimillaan kolme kertaa.
Sitten kelpasi ja lopulta olivat kaikki kymmenen sormea leimattu.

Ajattelin tuputtaa sienellä pienen jäljen verkkokuvion reunaan, ja maalata siihen kukkasen. Mikään pinkki ei peitä kunnolla violettia. Vasen käsi epäonnistuu, mutta en jaksa välittää.
Alan maalata kukkia, ja lopputuloksesta tulee sekava. Vasen näyttää hirveältä. Pikkurillin kohdalla menetän hermot ja poistan kaikki lakat.
Aikaa on kulunut puolitoista tuntia.

En voi luovuttaa -luottolakka kehiin ja pikainen uusintalakkaus. Luottolakkahan on sellainen jolla lakkaus aina onnistuu, ja joka kuivuu tiedetysti nopeasti.
Kynnet on lakattu. Annan kuivua ja kuivatellessa siirtelen turhia lakkapulloja takaisin kaappiin.
Musta leimalakka tippuu lattialle ja leviää ympäri parkettia.
Puolipulloa asetonia ja pumpulia, ja leviävä sotku poistuu parketistani.. samoin juuri lakatut kynnet.

Poistan kaikki ja aloitan alusta. Joillain käsittämättömillä hermoilla saan kynnet jopa koristeltua heti samaan syssyyn. Kulunut aika: 3 h 45 min.

Lopputulos oli täysin alkuperäissuunnitelmasta poikkeava ja näytti tältä:

En uskaltanut hengittää. En uskatanut koskea mihinkään. Sytytin tupakan (kyllä, nyt oli hermot tiukalla) ja annan kuivua reilun puolituntia. Ok, kynnet on kuivat. Huh, onnistuivat sittenkin.
Menen nukkumaan.

Aamulla huomaan vasemman nimettömän kärjessä pienenpienen kurtun.

Käytetyt lakat:
China Glaze Strawberry fields
Orly Glitz & glam
Colorclub satin white (nail art-lakka)
Strassit konadin.
Päällä Seche Vite

Henkisesti en ole valmis vieläkään poistamaan näitä.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kultaa ja kirsikankukkia

Kirsikankukkien aika on tältä vuodelta auttamattomasti ohi, mutta ah, ne ovat niin kauniita ja inspiroineet monia myös kynsiin. Sinikilpikonnan blogissa näin kivan yhdistelmän -kultaa ja pinkkiä (se iki-lemppari) ja kirsikan kukkia, joten halusin kokeilla itsekin. En itseasiassa enää muistanut kun kynnet eilen tein tarkalleen mitkä kaikista googleilemistani kirsikankukkakynsistä olivat ne jotka alitajuntaan jäivät kun nämä toteutin -tänään sitten vähän uudelleen etsimistä ja kyllä ne Sinikilpikonnan olivat :) Ideasta kiitoksen annan siis ilomielin sinne mistä sen alunperin tiedän saaneeni. Aina ei toki muista ja aina se ei suoraan mistään olekkaan.

Lisää siis käsinmaalausharjoitusta, ja nyt onkin hakusessa KUNNOLLINEN, TODELLA OHUT ja lyhytkarvainen (max 1cm) TARKKA sivellin. Mistähän löytyisi? Noiden E-bay sivellinten laatu on ihan karmiva ja ne ovat kaikki liian paksuja.

No,tämmöiset tuli nyt sitten. Klikatkaa ihmeessä kuvia suuremmaksi.
Laitoin pelkän aluslakan, tein vähän sinnepäin vinomanikyyrin China Glazen Passionilla, sekoittelin tuon ruskean oksien värin koska yhtäkään ruskeaa lakkaa en omista, maalasin oksat (pikkurillissä näyttää kyllä pahemmaltakin karahkalta) ja siveltimellä vain tuputtelin kukkaset, käytin CG:n Strawberry fieldsiä ja vanhaa kunnon Montanaa, mitäs sitä muutakaan.

Nyt lenkille.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Mä annoin pikkusormen..

..ja se vei koko käden!

Piru vieköön, oikeasti tykkään näistä! Kauan näitä vastustin, nihkeilin, en lämmennyt yhtään.
Crackle-lakat kyseessä siis.

Eräs kaunis päivä näin sitten Heidin blogissa ihan oikeasti ensimmäisen Crackle-lakkauksen joka aiheutti "pakko saada"-fiiliksen. Kultaa ja pinkkiä. Ahh, lempivärini kynsillä! Himo kulta-kynsiin ei laannu varmaan koskaan... mistä sitten johtuneekaan.

Levittämistä täytyy vielä harjoitella, joihinkin sormiin tuota lakkaa tuli liian paksusti, tykkään eniten siitä kuinka tuo lakka on halkeillut keskisormessa ja pikkurillissä. Etusormessa on selvästi liian paksu kerros. Kaukaa katsottuna nämä on tosi kivat!

Kuorrutin koko komeuden melkoisen paksulla kerroksella Seche Viteä, koska jotenkin se epätasainen pinta häiritsi, ja tällähän se tasoittuu. Nimettömiin vielä jäätävän kokoiset strassit luomaan naisellista vaikutelmaa, heh. Mä nimittäin pidin näitä alkuun vähän teinien-juttuna.

Alla China Glazen Passion. Ihana ihan itsessäänkin!
Craclenä toimi siis Dependin pinkki.
Strassit Konadin.

Tykkään näistä metallisten ja glitter(isten) lakkojen päällä, nähtäväksi jää tuleeko näitä nyt enempää kuitenkaan hankittua.
Aivan varmasti heti kun joku kehittää kultaisen Crackle-lakan ;)

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Golden roses

Taas ruusuja.
Rakastan ruusuja. Nuorempana mulla oli seinällä reilusti yli sata kuivattua ruusua, harmi vaan niistä aina muutossa aika jätti..
Nuo pilkku-kynnet oli mulle ihan lakkaus-rakkaus ja raaskin poistaa ne vasta tänään. E-bayn helmistä lähti värit kynsilakanpoistoaineen vaikutuksesta.. ja kyllä, jouduin repimaan ne irti hampailla, eivät irronneet piru vie millään :D

Olen siis tehnyt aiemminkin ruusuja tällä periaatteella, mutta nyt päätin tehdä vain yhden ison ruusun joka kynteen, ja käytin lakkaamiseen ihan kynsilakkaa enkä akryylimaaleja.
Nämä onnistuivat ainakin mun mielestä paremmin :)

Ihana auringonpaiste! Kynnet lakattu ensin The face shopin kultaisella shimmer lakalla, päällä vielä yksi kerron Mavalan kulta-glitteriä. Pullo piti aika natinaa avatessa, miten ne voikin olla niin huonoja? Itse lakkoja en Mavalalta mitenkään vihaa.

Sitten tuputtelin Zoyan Tiffanyä päälle, ja piirsin ruusut mustalla. Annoin kuivua, ja pehmensin vielä mustia viivoja kultasella Orlyn lakalla. Päälle Seche Vite, ja valmista tuli.

Lähikuvaa, vasen käsi

Ja loppuun vielä oikea käteni eli vasemmalla maalattu. Pahoittelen kuvan totaalista surkeutta, mutta myös valokuvaaminen vasemmalla kädellä on melko hankalaa! Tein nimettömän uudelleen, se epäonnistui alkujaankin, mutta siivoilessa lakkoja pois oli mustan korkki jäänyt auki ja sain sitä nimettömän kynnelle.. uusi versio onnistui paremmin. Lähi kuva on aika ankara, eikä nämä yhtä hyvin onnistuneet, mutta ei kai nyt ihan toivottomastikkaan.
Kauempaa kun näitä yhdessä vertailee ei eroa paljoa huomaakkaan.

Olikos mulla nyt muuta? Ei kai, ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille:)

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kevättä leopardeissa

Olen teroittanut kynteni, ja valmis iskemään ne... no jätetään loput ihmissuhde-blogeihin.

Kevään puolesta sää iski kylläkin kunnolla takapakkia, mutta kyllä se kevät sieltä vielä tulee!
Kevät. Kevät, jolloin leopardi-kynsille löytyy käy
ttöä.

Piti siis harjoitella kevättä varten, ja nämä siis ovat ihan ensimmäiset leopardini, mistäs muualta kuin laatasta M57. Väritkin ovat aika keväiset,
tuo kulta kimaltelee aika kivasti tuon Zoyan ihanan Happi-lakan kanssa, jossa on ihana kultainen flash. Ei valitettavasti kuvista erotu. Rakkautta <3

Happi on itsessään niin kaunis että halusin koristella vain osittain, joten leimailin leopardeja vain osasta kuvioita, ja rajasin sitten kuviot Orlyn kultaisella lakalla. Sivellin olisi voinut olla ohuempi, toisaalta nuo paksummatkin viivat on ihan kivat.

Nämä on aika simppelit, mutta itse tykkään kyllä kovasti. Välkkyy hienosti. Päällä Sally Hansen johon olen kovin tykästynyt tällä hetkellä.

Mä lähden nyt haaveilemaan keväästä.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

100% silk


Viimeinkin uudet kynnet! Tykkäsin perhosista aika paljon ja pidin niitä koko viime viikon, ohho.

Näihin kynsiin tuli inspiraatio (jota kyllä hiukan jo odottelinkin..) viime kesänä Vietnamista ostetusta silkkimekon kankaasta. Mekko on siis pohjaväriltään valkea, eikä kokonaan noin kirjava kuin tuo kangas kuvassa näyttää.

Jos omistaisin pienempiä srasseja olisin varmaan laittanut pienemmät, mutta eipäs ole. Matkalla Ebaystä on :)


Huomasin muuten että minulla on tasan 10 lukijaa, hirveän kiva :)
Nyt tuntuu pää vähän tyhjältä, tänä viikonloppuna ehdin juhlia kahdet synttärit, välissä istuin yli kolme tuntia kampaajalla tuloksena ihana ja ihan erillainen tukka. Vaihtelu virkistää, mulla oli hyvin perinteinen keskipitkä vaalea tukka josta napsaistiin nyt pois varmaan 15 senttiä, kerrostettiin ja väri vaihdettiin hyvin luonnolliseen tummempaan kullan vaaleaan.
Olin tulokseen tosi tyytyväinen. Fiksuunnuin varmaan 100% ;)

Käytetyt lakat:
Willd and Crazy Montana ensin pari kerrosta
Wild and Crazy joku vaalkea shimmerlakka päällä, tällä ei ole nimeä, hmm.
Kärjissä The Face Shopin (Vietnamista) kullanväristä lakkaa numero GL111
Konadit laatalla M2, lakkana Black pearl. Myös strassit Konadin.
Pistin vielä ihan vähän kultapisteitä kukkiin Art Clubin fine Gold glitter-lakalla.
Rajausteippiä.

Toivotaan nyt että tuo teippi pysyy, se meinaa alkaa repsottaa reunoista vähän turhan pian.

Nyt nautiskelen sunnuntaista vielä muutaman tunnin :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Tiffany flyes

Iltaa. Tein tänään sitten kynnet -ensin ihan erillaiset, meni hermo, ja otin ne pois. Sekoittelin jopa hienoja frankeneita pinkista ja kullasta, koska himosin kullanhohtoista pinkkiä, tein liukuvärin, mutta ei. Ei ole nyt oikein pinkki-fiilis, niimpä saivat lähteä.

Ehkä seuraavaksi jotain pinkki-kultaa? Saas nyt nähdä.

Päivän kynsivärkkäys-kiintiö oli siinä vaiheessa jo suht täynnä, joten halusin jotain todella nopeaa. Ilman lakkaakaan kun en osaa olla. Näihin meni aikaa 45 minuuttia.


Saattaa olla että alitajunnassa mulla kummittelivat nämä Sonnen tekemät nätit perhoset, toisaalta olin ostanut tuon Konad-laatan (m25) oikeastaan vain ruusun ja perhosen takia jo yli kuukausi sitten, joten laitoin sitten perhosia. Kärkiin leimasin vielä kukkaköynnöstä, vai mitä lie.

Kuvista tuli vähän huonoja, mutta minuu väsyttää!

Käytetyt lakat:
Vanha kunnon OPi natural nails (ei ollut muuten haittaa siitä että käytin Orlyn pikakuivattajaa hätä-aluslakkana viikonloppuna :))
Zoya Tiffany
Konad Black pearl
Strassit konadin.
Seche Vite

Nyt sitä unta, lomavireyshän tunnetusti kestää keskimäärin sen kolme päivää..

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Mustaa pitsiä

Tässäpä kynnet jotka eilen tein. Kuvassa muuten oikea käsi, joten alan oppia vasuriksi :)


Launtaina saa sitten viimeistään vääntää jo uudet, joten vaikka mieli teki, en laittanut strasseja.


Käytin seuraavia lakkoja:
OPI Natural nails, aluslakka
Lumene natural code, Go glittery, koko kynnellä. Yksi kerros vain, ettei mene överiksi.
Zoya, Tiffany, kärjet
Orlyn kultalakkaa viivoissa leimojen alla, olisi voinut laittaa leveämmin, mutta empäs hoksannut.
Konad Black pearl leimoissa.
Seche Vite päällä.

Kuviot Konad-laatasta M 57.

torstai 9. joulukuuta 2010

Pearls ain´t free

Eilen sain viimein uudet kynnet laitettua -väsytti kuitenkin aikalailla joten halusin päästä helpolla.
Tein sitten pitkästä aikaa liukuvärin, tuli aika kivat mun mielestä. Joskus vähän simppelimpi riittää. Laitoin vielä nimettömiin tarrat, joita aloin melkein samantien katua, koska tämä ei olisi ehkä kaivannut edes niitä.

Lakkoina käytetty:
OPI: Natural nails aluslakka
We care icon: Light natural peach
Mavala: Bangkok
Orly: Glitz & glamour gold (Loistava koristelulakka! Koko kynnellä varmaan vähän liian bling jopa?)
Ja vanha kunnon "Top Coat" päällä.

Vaikea oli kuvata nämä(kin) ja värit hiukan vääristyy, mutta ei voi mitään.

Tässäpä nämä:


Viimeisenä vielä asuntoni ihanan keltaisessa valossa kuvatut, muut otettu loisteputken alla.
Voi kun saisi luonnonvaloa!

Mutta nyt lenkille ennen kuin lumimyrsky iskee.. äääh.