tiistai 2. elokuuta 2011

Pieni tarina

Onneksi näiden kynsien lakkaamisesta on kulunut jo 5 päivää, ja ne näyttävät edelleen hyviltä lukuunottamatta hyvin pientä kärkikulumaa. Näiden lakkaaminen nimittäin tuotti tuskaa.

Tiedettehän -visio päässä ja ideana tehdä viikonlopuksi oikeasti hienot kynnet. Pakko, koska on jo torstai, ja viikonlopuksi tarvitaan hienot kynnet. Itseasiassa tarvitaan täydelliset kynnet.
Juttu meni kutakuinkin näin:

Lakkasin kynnet. Violetilla. Kuivattelussa sohin nimettömän ja lakkasin sen uudelleen. Kuivattelin lisää.
Tuputin kärkiin vinoittain irtoglitteriä, ja laitoin pälilakan. Annoin kuivua. Huomaan muutamassa kynnessä kolhun, korjaan ne. Annan kuivua lisää.
Leimasin glitterin päälle verkkokuvioita ja vastoin visioitani glitteri ei paljoa sen alta näykkään.
Verkkokuvion vinottain leimaaminen ei onnistu. Onneksi oli päälilakka niin sain pyyhittyä ja korjattua -vasemman käden sormet parhaimillaan kolme kertaa.
Sitten kelpasi ja lopulta olivat kaikki kymmenen sormea leimattu.

Ajattelin tuputtaa sienellä pienen jäljen verkkokuvion reunaan, ja maalata siihen kukkasen. Mikään pinkki ei peitä kunnolla violettia. Vasen käsi epäonnistuu, mutta en jaksa välittää.
Alan maalata kukkia, ja lopputuloksesta tulee sekava. Vasen näyttää hirveältä. Pikkurillin kohdalla menetän hermot ja poistan kaikki lakat.
Aikaa on kulunut puolitoista tuntia.

En voi luovuttaa -luottolakka kehiin ja pikainen uusintalakkaus. Luottolakkahan on sellainen jolla lakkaus aina onnistuu, ja joka kuivuu tiedetysti nopeasti.
Kynnet on lakattu. Annan kuivua ja kuivatellessa siirtelen turhia lakkapulloja takaisin kaappiin.
Musta leimalakka tippuu lattialle ja leviää ympäri parkettia.
Puolipulloa asetonia ja pumpulia, ja leviävä sotku poistuu parketistani.. samoin juuri lakatut kynnet.

Poistan kaikki ja aloitan alusta. Joillain käsittämättömillä hermoilla saan kynnet jopa koristeltua heti samaan syssyyn. Kulunut aika: 3 h 45 min.

Lopputulos oli täysin alkuperäissuunnitelmasta poikkeava ja näytti tältä:

En uskaltanut hengittää. En uskatanut koskea mihinkään. Sytytin tupakan (kyllä, nyt oli hermot tiukalla) ja annan kuivua reilun puolituntia. Ok, kynnet on kuivat. Huh, onnistuivat sittenkin.
Menen nukkumaan.

Aamulla huomaan vasemman nimettömän kärjessä pienenpienen kurtun.

Käytetyt lakat:
China Glaze Strawberry fields
Orly Glitz & glam
Colorclub satin white (nail art-lakka)
Strassit konadin.
Päällä Seche Vite

Henkisesti en ole valmis vieläkään poistamaan näitä.

7 kommenttia:

Pumpulipupu kirjoitti...

Voi sua, niin hauska tarina! We've all been there, honey. Ja lopputuloshan oli oikein hieno! :)

Lumi kirjoitti...

Eiii, niin perus "aina ei voi voittaa" -päivä kynsien laiton kanssa tuo :D Helppo kyllä uskoa, että on hermot ollut tiukalla tuon jälkeen!

Mutta tosi hieno on tämä lopputulos sitten kuitenkin! Minä ainakin tykkään!
Strawberry Fields on kyllä semmoinen lakka, jota olen jo pidemmän aikaa himotellut. Sitten tulee se "no eiiii se nyt niin erikoinen ole sitten kuitenkaan", päätän jättää ostamatta ja sitten nään sen taas jossain kuvassa ja iskee se "mä haluuuuun tän!" (niinkuin nyt taas sun kynsien kanssa, näyttää niin herkulliselta tuo lakka..) O_O

Heidi kirjoitti...

Pumpulipupu: Niimpä, jotenkin uskoin että täältä kenties löytyy joku joka osaa jakaa tuskani :)

Lumi: Kiva jos tykkäät! Tykkään itseasiassa itsekin. Strawberry fields on livenä super-paljon kauniimpi, ihana kultainen hohde. Ehdottomasti suosittelen ostamaan! Tää ei välttämättä edes koristeluja kaipaa, ja kuivuu niin ihanan nopeasti. Osta osta osta!!! :) Mun rakkaus-lakkojen ihan top 10:ssä.

elli kirjoitti...

Moi! Ihanat kynnet :)

Sulle on myös palkinto miun blogissa, käy kurkkaa! Jos oot saanut sen jo niin eipä sit mitään :>

elisa kirjoitti...

Heei, blogissani on sulle palkinto (:

http://elisan-kynsiblogi.blogspot.com/2011/08/141-one-lovely-blog-award.html

Mirja kirjoitti...

Kylläpä on kauniit kynnet. Ja onko aina niin väliä vaikka kynsistä ei tuukkaan sellaiset kun on ajatellut kun lopputulos noin upea :)
Jos haluat niin voisitko käydä tutustumassa mun blogiini http://lepikossakuhisee.blogspot.com Siellä on kynsiaiheinen arvontakin just menossa :)

Heidi kirjoitti...

Elli ja Elisa: Kiitos :) Kiitoskiitoskiitos :)
Mirja: Kiva jos tykkäsit. Pidinkin näitä varmaan viikon enkä itseasiassa vieläkään ole jaksanut alkaa koristeluita vääntämään.
Käyn tutustumassa blogiisi :)