Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokoelmaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokoelmaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Vielä on kesää jäljellä

Kamala biisi, menköön silti otsikkona.
Lomaa on nyt vietelty, ja voisimpa vaikka esitellä tuliaiset, joita ei tosin kovin paljoa ole.
Vietin siis vajaan viikon Puolassa, kivaa oli. Vielä olisi toinen reissu tälle kesälle elokuussa edessä, ei malttais odottaa.

Essencen "päällyslakkoja", todella halpoja (noin 1,50 € kpl) ja ei näissä mitään vikaakaan ole. Pikkuisen harmittaa etten ostanut Essencen lakkoja enempää, mutta väreissä ei ollut mitään semmoista mitä nyt kaipaisin. Tuo kultainen on ihana! Ei peitä itsessään mutta antaa kauniin kimalteen. Ja kuivuu todella nopeasti :) Lisäksi ostin Manhattan-merkkisen aluslakan, puuttuu kuvasta. Hinta noin 4 euroa ja olen tykännyt! Erona Opin Natural nailsiin ehkä vain se, että tämä kuivuu kynnellä kiiltävämmäksi mikä ei haittaa yhtään, koska jätän usein ranskalaisista pohjalakan pois.

Sitten pari Essencen leimalaattaa, näilläkin oli hintaa sen pari euroa kappale. Olen testannut vasta toista, toimii aivan loistavasti, ei mitään valitettavaa. Näitä ostakaa jos käsiinne saatte, laatu on hyvä. Kuviot ei kovin ihmeellisiä, ihan kivoja silti. Harmi vaan näitä näin vain yhdessä kaupassa, ja valikoima oli todella suppea..

Lisäksi loistava löytö! Lasiviila! Aivan huippu hyväksi todettu ja hintaa oli 4 euroa??! En ole tainnut Suomessa nähdä näitä juurikaan alle kahdenkympin. Tästä olen niiiiin onnellinen :)

Laitetaas tähän loppuun vielä yksi lakkaus. Varpaat!
Nämä blingaa enkä tiedä onko se hyvä asia :) Alla Wild´n Grazyn Bombay ja päällä Essencen glitteri jonka nimi on osuvasti Circus confetti.

Rästikynsistä saatte ihan oman postauksen, tokihan tässäon lakkailtu lomallakin vaikka vähän laiskasti.

Puolan tunnelmia kiinnostuneille lisää täällä. 60 000 ihmistä, olin kolmenkymmenen metrin päässä lavasta, ja me niiiiin huudettiin! Paras keikka ikinä! :)

tiistai 21. kesäkuuta 2011

28 timanttia

... Ja kesäloma joka juuri alkoi!
Seuraa siis pieni blogihiljaisuus, palailen kuitenkin aika varmasti heinäkuun puolella jälleen.

Näillä kynsillä siis lomalle ja toivon mukaan myös juhannuksen viettoon -ei taida olla aikaa uusiakaan tehdä. Nämä vaan syntyivät eilen parvekkeellä ilman sen ihmeempää ideaa.


Kynsillä alla Wet´n Wildin Hallucinate, puolella kynnellä Zoyan Ali (jota ilman en sittenkään voinut elää, pitihän se tilata) rajaus hopea glitterillä, kukat leimattu muistaakseni laatasta M3 ja päälle vielä Konadin timantit.

Ihan kivat kesäkynnet, olin niiiiiin kyllästytynyt yksivärisiin kokokynnen lakkauksiin!
Eilen sain sitten viimeinkin liimalla fiksattua murtumat ja luulen että nyt kynnet myös pysyvät kasassa ainakin hetken.

Laitetaan tähän loppuun vielä uudet rakkaani, eli La Rosan kultainen cracle-lakka (yes!), Zoyan Ali, Pippa (keltainen) ja Paz (oranssi) seka ihanaakin ihanampi China glazen Strawberry fields.

Nyt lähden ansaitun loman viettoon! Ihanaa kesää kaikille lukijoille, palaamme taas :)

torstai 17. maaliskuuta 2011

Pieni ostos-postaus

Tälläinen pieni pika-postaus uusista lakoista:

Eli 8to8beautyn paketti tuli VIIMEIN! Odotin sitä varmaan 5 viikkoa? En edes muista koska tilauksen tein, helmikuussa se oli. Olin itseasiassa unohtanut ihan tyystin koko Color Clubin Covered with diamondsin, joka paketissa oli, ja sehän olikin mukava yllätys :)

Eli hankittua:
Redi airbrush-topcoat. Kaamea haju tässäkin, mutta kun se vietnamilainen oli vaan niin loistava, niin pakkohan tämäkin on testata. Saatte arvion myöhemmin.

China glaze Passion -lähinnä leimailuun. Olisin ehkä halunnut 2030:n, mutta se oli loppu joka paikasta.

Wild´n grazyn Summer neon (neon?!! minulla?), ostin tänään ihan Seppälästä kotimatkalla.
Koin eilen voimakasta himoa tilata lisää Zoyaa, ja erityisesti muutama neon pinkki siellä kuumotteli (esim. Ali, Renee,Jolene ja Tobey -> googlatkaa värit jos kiinnostaa enemmän), mutta kukkaro ei nyt kestä, joten tämä menköön nyt ensihätään.

Dependin Crackle. Pinkki tietysti. Ensimmäinen Crackleni, tätä pitää kokeilla pian.

China Glaze Robotica. En ihan muista miksi tämän valitsin, leimailuun kai (?) ja halusin kai toisenkin metallisen lakan. En tiedä onko tämä ihan mun väri, mutta sekin selvinnee..

Models Ownin Coral Reef on hankittu ja vähän aiemmin mutta koskematon edelleen. Aika kesäinen väri joten ei ehkä ihan vielä..
Lisäksi viimeinkin musta- ja hopea nail art-lakka. Näitä olisi tarvittu useampikin kerta.

Voivoi kun siinä olisikin kaikki! Lisäksi mukaan on keskustan kaupoilta tarttunut viime päivinä muuta kosmetiikkaa, pari konad-laattaa, valkea leimalakka, parit housut, paita..

Loppukuu nälkäkuurilla.. Me naiset :D

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulu tuli jo!

Todellakin, nimittäin omistan aika läjän uutta kynsisälää! Hitto soikoon, olen tainnut antaa pirulle pikkusormen ja se vei koko käden tämän kynsihomman suhteen.

Tässä muutama halpis-lakka Seppälästä. Tuota sinistä käytin edelliseen lakkaukseen. Hopeisen vaan halusin, pinkki oli "kun se nyt maksaa vain 3,50".

Stocmannilta löytyi lisää Konad-lakkoja! Sävyt Black-pearl, Green ja Gold. Ja neljä uutta leima-laattaa..

Ja ah, viimeinkin odottamani Ameriikan-paketti! Ihania, ihania, niiiin ihania Zoyan lakkoja!
Makoisvat 6 USD kappale, katoin justiin tänään että brittien ebayssa joku möi 11,50€/kpl.
Ihana Adina, Tiffany syksyn "Flame"-kokelmasta, ja Ultra glitter-sarjan Astra.
Adinasta ei ota kuvasta tolkkua, mutta kurkatkaa vaikka täältä parempi esittely.
Lisäksi saapui Seche Vite! Hehkutettu "World´s finest top coat", ja hyvä se olikin. Koostumus paksumpi kuin vietnamilaisessa, ja ihan oikeasti, kuivui pikkusen hitaammin. Taisi maksaa 5,95 USD. Samalla myös Sechen restore, jolla pelastin jo vietnamilaisen jämät testimielessä.

Stockamannilta tarttui mukaan eilen myös Orlyn Sec´n Dry pikakuivattaja, joka oli muuten ihan mukava, tuoksu miedompi kuin Sechessa ja vietnamilaisessa, mutta sotki Konad-leimat ja pahasti, mitä ei Seche eika vietnamilainen tee.

Tässäpä siis kaikki juuri uuteen kotiin muuttaneet.

Nyt nukkumaan.