torstai 19. toukokuuta 2011

Hippiluolan salaisuus

Viva La Nailsilla oli kampanja aiemmin näytepaketin tilanneille bloggareille. Tarjous oli viestin mukaan vain kahdellesadalle nopeimmalle (jos oikein muistan), enkä sitä enää kyllä sivuilta löytänyt.
Elikkä linkittämällä aiemman postauksensa sai kasan koko kynnen water decalseja.
Tuumasta toimeen.


Elikkä tämmöinen setti napsahti luukusta, nopeasti tulivat kirjattuna kirjeenä.
Eikun testaamaan. Ja mitäs olen näistä mieltä:

-Laittaminen sujui aika helposti, mutta en kertakaikkiaan ymmärrä MITEN näiden kuuluisi tarttua kynnelle? Kuivuessaan? En siis saanut näitä tarttumaan, ennen kuin laitoin kerroksen kirkasta lakkaa, ja läimin kuviot lakan päälle.
-Paketissa oli myös vain yksi pikkurillin koko (ainakin tuossa ensin testatussa) -miksi ihmeessä?
-Miinusta myös siitä ettei yhtään "vesitarraa" voi tärvellä koska yhtään vara kappaletta ei ole.
- Todella huono pysyvyys. Joudun poistamaan nämä jo tänään koska kärjet ovat kuluneet kahdesta päälilakka kerroksesta huolimatta. Pysyivät hyvinä vain puolisen päivää.

+ Kuviot kauniita, saa hienot kynnet
+laittaminen helppoa, aikaa meni noin tunti

+/- Näpertelyä ja roskaavaa hommaa.

Kyllähän näitä voi silloin tällöin käyttää. Ei nyt mikään ihan lempparijuttuni ehkä kuitenkaan.

No,tälläiset näistä sitten tuli:

Aika hipit :) Tykkäsin kyllä lopputuloksesta, olisivat vaan saaneet pysyä hyvinä pidempään.
Mulla on liikaa tekemistä enkä ole ehtinyt kynsiä laitella kuin kerta viikkoon :/


Semmoista.
Onku kukaan muu kokeillut noita koko kynnen water decalseja?
Miten toimi teidän mielestä?

Ps. Oikea pikkurilli katkesi. Jos vasenkin katkeaa, joudun varmaan menemään blogitauolle uudelleen kasvatuksen ajaksi.. ellen leikkaa kaikkia. En vaan tiedä pystynkö siihen.

5 kommenttia:

Minna / Glitz & Glam kirjoitti...

En ole kokeillu koko kynnen tarroja, mut pieniä olen. Niistä olen tykänny, mut koko kynnen tarrat minusta vaikuttaa hankalilta. :/ Tarrathan ei tartu kynnelle, kun vasta päällyslakan laiton jälkeen... tai ainakaan itse en ole saannu niitä tarttumaan ilman päällyslakkaa.

Tosi kivat ja erilaiset kynnet! :)

Heidi kirjoitti...

Niin nämä oli siis sellaisia water decalseja, niin kuin tatuointeja, eli märkänä olisi pitänyt tarttua.
Vähän hankalia kyllä joo.
Saas nähdä miten poistuvat :)

Maryah kirjoitti...

Itse olen käyttänyt yksittäisiä kuvioita, en koko kynnelle.. Tarttuneet ovat hyvin kiinni samantein. Pitäisikin testata nuo yhdet uudet mitkä odottaa laatikossa.

Sääli että ei toiminut sulla kunnolla. Ja tuo on totta että aina saisi olla varalla ylimääräistä.. muissain tuotteissa.

JanettePunk kirjoitti...

Eli siis pitikö noita jotenkin kostuttaa päältä, vähän niinkun tatuoinnitkin? Vai hät thä, en oikein tajunnut :D Mä oon koittanut niitä tarrjoja koko kynnelle niin voi jukra, siinä onkin hommaa ettei mee myttyhyn ! Noissa on kyllä sula hauskat kuviot. Ai niin, ja unohdan aina kehua tätä blogin taustaa, tulee aina hyväle mielelle kun avaa sivun, ihana ruusuinen ja niin kaunis :)

Heidi kirjoitti...

Joo, näitä piti lilluttaa hetki vedessä ja siis on semmosia tatuointeja, tiedät varmaan. Mutta saattaa olla että lillutin liikaa ja liima katosi..
Kiitos taustakehuista :) Ohan tää vähän imelä ;)