keskiviikko 29. joulukuuta 2010

"If I show you the roses will you follow?"

Nimetön ja pikkurilli

No niin, posti toi ebaystä tilatut siveltimet! Ihan hyvä setti ja välttää varmaan mun käsinmaalaus taidoilla. Jos tästä joskus kehittyy, ostetaan sitten parempi. Maksoi toisiaan 0,90 £ + postikulut, muistaakseni hinnaksi tuli reilut kolme euroa, joten eipä paha.

Tänään sitten kokeilin, ja ensimmäiseksi kokeiluksi valitsin ruusukynnet.
Inspiraatioita ja maalausohjeita sain ja otin näistä upeista Tartofraisen kynsistä.

Muutamassa blogissa on nyt käyty keskustelua kopioinnista, ja oman korteni keskusteluun kantaakseni sanon aiheesta ja myös uutenä kynsibloggailijana, että tietoisesti en koskaan ketään kopioi tai varioi ilman että siitä ilmoitan. Jos joku ikinä tuntee tulleensa kopioiduksi tai muuten kaltoinkohdelluksi toimestani, olisin tiedosta erittäin kiitollinen, nyt ja jatkossa.

Inspiraatioita haen ja otankin monesta paikkaa, mutta mielestäni kaikkien bloggaajien tulisi ymmärtää mitkä perusjutut eivät ole niin uniikkeja kenenkään omia "taideteoksia" että niiden varioimisesta tarvitsisi erikseen ilmoittaa (mielestäni näitä ovat esim useimmat perus konadoinnit, ranskalaiset variaatioineen, liukuvärit yms) koska niitä nähdään jatkuvasti jokapuolella. Itse väsäilen näitä kynsiä ihan puhtaasti omaksi ilokseni sekä suuresta halusta tulla hyväksi, joten monenlaista harjoitusta tarvitaan.
Hyvä esimerkki vaikka nuo edellis-postauksen kynnet -seeproja on nähty yhtä monta variaatioita kun on tekijääkin, ja kukaan tuskin pitää musta-kultaista ranskalaista mitenkään päin originellina.
No, se siitä.

Sitten ne kynnet. Saatte oikein useamman kuvan, sen verran tarkkana yritin väkertää. Ei ole helppoa ei ;)

Toteutus on tehty seuraavasti:
Alla Wet´n Wild Ticled Pink, pari kerrosta
Tämän päällä Lumene Go glittery
ja nämä matattu Isadoran matta-päällyslakalla. Useampi kerros, toimii huonosti jos multa kysytään.
Päälle tuputin sienellä, kuten teki myös Tartofraise, pieniä länttejä. Lakkana Nfu Oh 103, aika kiva punainen joka on jäänyt toistaiseksi harmillisen vähälle käytölle.
Siveltimella ja mustalla akryylimaalilla maalasin sitten nuo "ruusut", mutta sivellin olisi saanut olla vieläkin tarkempi ja ohuempi..
Vähän glitteriä ruusujen päälle ja pallot pienellä dotting toolilla. Lakkana Zoyan Astra.
Lopuksi sipaus Seche Viteä vain ruusujen päälle.

Idea oli, että ruusut kiiltäisivät kivasti matalta pohjalta, mutta ainakaan kuvista ei näy -luonnon valossa en ole vielä itsekkään katsonut. Pahoittelen taas kuivia kynsinauhoja.

Ja kyllä! Myös tämän tekstin otsikko on ihan pokkana varastettu-plagioitu-kopioitu
-Mutta mistä? Koittakaapa keksiä.

4 kommenttia:

JanettePunk kirjoitti...

Voi kun hentoisen somat! Vanhaa romantiikkaa :)
Onko sulla muuten omat kynnet? On niin nätin pituiset!

Heidi kirjoitti...

Kiitos :)
On juu omat kynnet, vähän ne voisi pitemmätkin olla, varsinkin etusormessa, mutta kasvatellaan.. :)

Sonne kirjoitti...

Oon ihan samaa mieltä tuosta, että nuo perusjutut niinku just liukuvärjäykset yms. on ihan normeja eikä varmaan kukaan tästä plagiointiaiheesta angstaava sitä ole tarkoittanutkaa (toivottavasti).

En tiedä muista, mutta itse ainakin olen tarkoittanut plagioinnilla sitä, että tullaan katsomaan jokin monimutkainen manikyyri (seurantaohjelmat on onneksi tässäkin asiassa hyödyllisiä), kopioidaan se usein värejä myöten tai sitten muuten täysin sama, mutta värisävyt hieman erilaiset. Julkaistaan sitten seuraavana päivänä ja ollaan, että ihan itse keksin.

Näissä tapauksissa siis ei todellakaan ole ollut kyse mistään "minä tein ruusuja" "jaa matkit mua, säkin teit ruusuja!" tai jostain samasta konad-kuvion käytöstä vaan siitä, että monimutkainen ja useita elementtejä sisältävä manikyyri kopioidaan ihan tarkalleen, kynsiäni mallina käyttäen (eli siis käydään sata kertaa katsomassa se postaus, jossa kys. kynnet on). :o

Heidi kirjoitti...

Sonne: Ilman muuta tommoinen suora kopionti on väärin, myöskin noloa jos jättää linkkaamatta koska kyllähän se nyt huomataan.

Ehkä aiheen käsittelyssä (yleensä siis) se oli vähän epäselvää monelle uudelle kynsibloggarille että tarkoitettiin nimenomaan suoraa kopiontia. En tiedä....

Uskoisin ja toivoisin, että ainakin useimmat osaavat niitä reilun pelin sääntöjä noudattaa ja toisen taidetta niin kuin omaansakin arvostaa ja siitä nauttia :)