sunnuntai 26. joulukuuta 2010

(Musta-)Valkea joulu

Joulu ohi! Huh!

Vietin joulua vanhemmilla, ja ihan huvin vuoksi pakkasin mukaan muutaman lakan, tarkoituksena ihan ajantappo ja kynsien maalailu.

Tänä jouluna edustin sitten seeprana. Olen nimittäin ihan kyllästynyt kaikkiin joululakkauksiin, punaiseen ja kultaan, vihreää ehkä vihaan ellei tulos ole tämä. Ihan mielettömät! Näissä oli muuten taidettu käyttää tuota samaa Orlyn kulta-lakkaa, minkä ostin laivalta, ja joka oikeasti on ihan loistava koristeluihin :)

No, tässäpä ne seeprat:
En tiedä mistä tuo suttu etusormeen tuli :/ Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin koko kynnen konad-kuvioita, ei se niin vaikeaa kuin ensin luulin, mutta sai kyllä vähän soveltaa koska ei se kuvio tosiaan koko kynteen riittänyt.

Nimettömän tein toisinpäin kuin muut, eli valkea pohja ja mustat kuviot, joskaan se ei kultaglitterin jälkeen oikein erottunut. No, vähän kuitenkin.

Käytetyt lakat:
Opi natural nails alla
Lumene Natural Code Rock´n roll (Tosi peittävä ja tosi kiiltävä musta. Varsinaista tervaa, mutta toimii jo yhdellä kerroksella.)
Wild & Crazy Montana nimettömissä
Kuviot Konad M57
Valkea ja musta Konadin leimalakka
Color Clubin Fine gold glitter nail art lakkaa vähän sotkettu väleihin.
Päällä Seche Vite.

Tänään sitten jo kyllästyin seeproihin, ja oikeastaan ihan ajankuluksi väsäilin uudet kynnet, niillä piti väsäillä mitä mukana oli.


Vähän hätäiset, mutta jotenkin tykkään kaikista "ranskalaisista" variaatioista, varsinkin vinoista :)

Lisä murheenkryyninä katkennut oikean käden keskisormenkynsi, joka on nyt ihan nysä :(
En silti suostu pätkäisemään kaikkia muita, se on vaan yksi kynsi ja äkkiä se kasvaa.. I hope :)
Myös etusormet raastaa hermoja, ne kynnet tuppaa kasvamaan jotenkin ihan vinoon ja kuluvat aina muita lyhyemmiksi. Mitenhän ne saisi samanlaisiksi kuin nuo muut? Argh.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

noi seeprat on ihanat :)

Heidi kirjoitti...

Hih, kiitos :)