perjantai 26. marraskuuta 2010

Tyttö ja kynnet

Hei vaan kaikille!

Mielessäni on jo jonkin aikaa pyörinyt kuumotus perustaa kynsi-blogi.
Nyt sen sitten perustin, ja nimesin blogini mielestäni maailman kauneimman punaisen kynsilakan (ja oman horoskooppi- onnenkiveni, heh..) mukaan.

Kynsien suhteen olen aika aloittelija. Olen lakkaillut aktiivisesti vasta muutaman vuoden, ja koristeluja väsännyt vasta muutaman kuukauden.
Rakastan kuitenkin kaikkea kaunista ja olen melkoisen perfektionisti sen suhteen mitä teen, joten aikaa olen saanut iltaisin näihin mukavasti kulumaan!

Lakka-valikoimani taitaa sisältää tällä hetkellä noin 45 lakkaa, muutaman koristelulakan, kasan tarroja, rajausteippiä, pari Konad-laattaa ja muutamia erilaisia strasseja. Valikoima laajenee....

Kuvista sen verran, että en omista erityisen laadukasta kameraa, ja kuvaaminen (ja varsinkin kynsien!) on tähän pimeään vuoden aikaa todella vaikeaa. Pahoittelen siis kuvien laatua -pyrin kuitenkin julkaisemaan vain sellaisia kuvia, joista saa selvän.

No niin. Mielenkiinnolla itsekin tässä katselen, mihin taidot kehittyvät, miten lakkakokoelma kasvaa ja lompakko laihtuu..

Aloitetaan siis! :)

Ei kommentteja: